keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Valmiita pikkusukkia

Tällainen paketti haastesukkia on nyt matkalla:




Tuokioita-blogin puolella voi käydä kurkkaamassa muita sukkia, joita Eliisa on jo saanut lahjoitusta varten. Hauska nähdä, että moni on tarttunut puikkoihin hyvän asian puolesta. Kiitos Eliisalle huipusta ideasta, tähän osallistuin erittäin mielelläni!


perjantai 21. helmikuuta 2014

Sinisiä punasia ruusunkukkia

Sain jouluna lahjaksi sytykeruusuja, meiltä kun löytyy kotoa kaksikin tulisijaa, ja varsinkin olohuoneen takka on näin talviaikaan aktiivisesti käytössä. En ollut sytykeruusuihin aiemmin törmännytkään, mutta havaittuani ne ihan näppäriksi tuotteiksi halusin kokeilla niiden tekemistä myös itse. En ehtinyt vielä etsiä ohjetta netin ihmemaailmasta, kun bongasin sellaisen viimeisimmästä, helmikuun Suuri Käsityö-lehdestä.

Ruusuthan toimivat siis niin, että yksi laitetaan takkaa sytyttäessä puiden päälle tai väliin, ja se palaa muutaman minuutin sytyttäen samalla puut. Muuta sytykettä ei tarvita. Raaka-aineet ovat yksinkertaisesti kananmunakennoja ja kynttilänjämiä. Munakennoista muotoillaan ruusuja ja sitten niitä dippaillaan sulatettuun steariiniin, kunnes tulee hyvä.  




Näitä oli oikeastaan aika hauska tehdä, kun ensin aikani testailin ja hoksasin, että steariini ei saa olla liian kuumaa, vaan juuri sen verran lämmintä, että se pysyy nestemäisenä. Kuumempi steariini tarttui ruusuihin niin ohuina kerroksina, että dippailua olisi saanut jatkaa vaikka kuinka kauan. Ruusun muoto oli kanssa alkuunsa hiukan hankala, sisemmät terälehdet tahtoivat karkailla uimaan steariiniin ja jouduin niitä vähän onkimaan takaisin kyytiin. Seuraavista teen varmaankin vaan jotain rutattuja palleroita jotka pyöräytän muutaman kerran steariinissa, mutta niitä ei sitten esitelläkään blogissa :D Sinänsä ulkonäköhän on ihan sivuseikka näissä, kun päätyvät kuitenkin palamaan takassa, toisaalta oli kyllä kiva että näistä tuli ihan kauniita. Päädyin tekemään sinisiä ja punaisia ruusuja, jotenkin nuo värikkäämmät kynttilät jäävät laatikoihin pyörimään kun valkoiset ja vaaleat tulee poltettua loppuun. 




Neulomishommista sen verran, että pieniä haastesukkia tehdessä on mennyt viimeiset parisen viikkoa, sen isompia juttuja en ole ehtinyt nyt tekemään. Sukista siis lisää lähiaikoina.



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sukkia ja vähän muutakin


 


Olen saanut jo kahdet sukat valmiiksi villasukkahaasteeseen! Ja aikaa postittaa valmiit on vielä ensi kuun loppuun. Eli ehdin varmaankin tehdä vielä lisääkin.
Näihin sukkiin käytin lankavarastoistani seiskaveikkaa eri väreissä, hauska huomata miten osa jemmoistani on oikeasti tosi vanhoja, muistan harjoitelleeni neulomista ainakin tuolla marjapuuronvärisellä jo joskus ala-asteella :D
Pohjaohjeena käytin jälleen Novitan sukkaohjetta. Ohjeessa on valmiina koot 22-34, eli ei ihan vauvakokoja, joten pienensin suhteessa ohjeen silmukkalukua ja nämä ovat nyt noin kokoa 18, aloitussilmukoita loin siis 28. Eivät varmaan vieläkään ole ihan vastasyntyneen sukkia, ellei kyseessä ole kunnon jötkälevauva, mutta mieluummin isot kuin pienet. Voipi olla että seuraavat teen hiukan pienemmiksi, tai ainakin jalkaterän lyhyemmäksi, niin on sitten vaihtoehtoja ainakin erikokoisille.
Niin ja jos joku siellä ruudun toisella puolella nyt ihmettelee, mistä sukkahaasteesta höpöttelen, asiaa siitä löytyy edellisestä postauksesta ja linkki alkuperäiseen haasteeseen.

Neulontavimma on jälleen löytynyt, ja puikoilla on viimeisen viikon aikana ollut pikkusukkien lisäksi muutakin, se harmaa villapaita on meinaan nyt laitettu alulle.




Päätin pysyä simppelillä linjalla, ainaoikea pinta on mielestäni klassikko ja kaunis. Aloitin kuitenkin varmuuden vuoksi takakappaleesta, jos vielä tuleekin se tunne, että etukappaleelle pitää säätää jotain jännempää. Palataan tähän kun on enemmän kerrottavaa, tosin aion tehdä paitaa asian vaatimalla suurella hartaudella monista pienistä välipalatöistä nauttien ja tavoitteenani on, että se olisi valmis ensi talven pakkasille. Näille tämänhetkisille tulisi vähän turhan kiirus.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Villasukkahaaste

Ihanan Tuokiota-blogin ihana Eliisa haastoi minut mukaan ideoimaansa villasukkahaasteeseen. Huippu-idea minusta, joten siksi halusin tehdä pienen mainospostauksen aiheesta.

Eli siis, Eliisan blogista lainattuna:

Tehdään yhessä pieniä villasukkia, kerätään ne yhteen ja lahjoitetaan sitten sairaalaan vastasyntyneille. Kaivetaan lankakoppaa, ja neulotaan langanjämistä iloisia villasukkia pienille tuhisijoille tai mennään kauppaan ja valitaan karkkivärinen kerä pikkuisia varpaita varten.
-Tiedän, etteivät villasukat pelasta yhdenkään vastasyntyneen henkeä, minulla ei ole varaa lahjoittaa rahaa tässä elämäntilanteessa, mutta ainakin voin neuloa sukkia pienten vastasyntyneiden paleleville jaloille.-

Nyt siis kaikki mukaan talkoisiin pikkuruisia villasukkia neulomaan! Jos sukkien neulominen on tuttua puuhaa, tiedät, ettei vauvan sukkien tekemisessä kauaa nokka tuhise, ja jos et vielä osaa, pienet sukat ovat parhaita harjoitteluun, ei ole sitten niitä jänniä kantapääsilmukoitakaan liian montaa. Loistava tilaisuus myös käyttää jämälangat.
Aikataulusta sen verran, että valmiit sukat pitäisi olla Eliisalla helmikuun loppuun mennessä, eli yli kuukausi on vielä aikaa. Yhdet ehtii ainakin, eiks vaan?
Tarkemmat tiedot haasteesta ja sähköpostin, josta tiedustella sukkien toimitusosoitetta, löydät TÄÄLTÄ.



Täällä ensimmäiset ovat puikoilla jo :) 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Lisää lämpökerroksia

Nyt kun pakkanen paukkuu koko Suomessa, lisälämpökerrokset ulos mennessä ovat paikallaan. Inhoan palelevia sormia ja varpaita, ja vaikka villa on ihanaa ja lämmintä sellaisenaankin, joskus väliin tarvitaan vielä fleecekerros pitämään tuuli ja tuisku poissa iholta.




Vanhat lapaset ovat olleet käytössä jo pari talvea, ja pientä nukkaantumista lukuunottamatta ovat vielä hyvässä kunnossa. Ne ovat olleet sellaisinaan hiukan liian väljät, joten väliin jäi sopivasti tilaa fleecevuorille. Olen neulonut nämä muistaakseni Novitan Isoveli-langasta, mallia tai palmikkokuvion alkuperää en enää muista.

Mustat lapaset mustan fleecen kanssa eivät olleet helpoin kuvattava, mutta toivottavasti kuvista saa selvää. Seuraa siis pieni ohjeistus kuvineen, näin teet helpon fleecevuorin lapasiin, joissa on peukalokiila:

 


Aseta lapanen fleecekankaalle niin, että lapasen pitkä, tasainen sivu on kankaan taitteella. Merkkaa tarvittaessa lapasen ääriviivat fleeceen, lisää n. 1 cm saumanvarat ja leikkaa fleecevuori. Leikkaa toisen lapasen vuori peilikuvana. Itse jätin vuorin lyhyemmäksi ranteesta kuin lapanen, fleece ylettyy reilun sentin ranneresorin puolelle.




 


Ompele vuorin sauma koneella suht lyhyellä pistonpituudella, tai halutessasi käsin. Kavenna tämän jälkeen saumanvarat n. 3-4 mm leveiksi, liian paksu saumanvara voisi pullottaa valmiissa lapasessa hassusti.






Pue vuori käteesi (saumanvarat ulospäin, jotta ne jäävät valmiin lapasen sisään), ja lapanen sen päälle. Kiinnitä vuori nuppineuloilla paikoilleen.




Ompele vuori sisäpuolelta kiinni käsin, itse käytin kaksinkertaista ompelulankaa. Pidä huoli, että käyttämäsi pistot ovat tarpeeksi joustavia, voit myös venyttää lapasen resoria hieman ommellessa, jotta lanka ei napsahda myöhemmin poikki lapasia pukiessa. Tarkista myös, että pistot eivät näy oikealle puolelle. Päättele hyvin.



Valmis! Nyt ei pakkanen pääse puremaan.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Kun muu ei onnistu, virkkaa tiskirätti

Tammikuu on alkanut kässäilyjen suhteen vähän nihkeästi. Neuloin itselleni kaulahuivin, josta ei tullutkaan hyvä. Tai hyvä ehkä jollekulle muulle, mutta ei yhtään itseni näköinen. Neuloessa jo alkoi tulla epäusko, mutta päätin tehdä huivin valmiiksi kuitenkin. En ole vielä päättänyt, julkaisenko siitä kuvia ollenkaan, tai mitä huiville ylipäänsä teen, kun en tykkää. Pahus.

En tiedä, johtuuko pienestä huiviepäonnistumisesta vai jostain muusta, mutta paita, johon langat olisivat jo valmiina, ei pääse alkuun sitten millään. Harmaa perusvillapaita jollain pienellä jujulla on ollut haaveissani jo pitkään, mutta nyt kun oikeasti olisin aloittamassa sen, oikeanlaista mallia ei vaan löydykään. Tässä on nyt jotain samaa kuin valkoisen paperin kammossa, tai sitten odotukseni ovat liian korkealla ja mikään ei tunnukaan täydelliseltä. Kun paidan kokoisia töitä ei puikoiltani synny ihan jatkuvasti, toiveissa on Se Oikea Villapaita, ja paineet ovat ilmeisesti kasvaneet hiukan liian suuriksi... Käykö kenellekään muulle ikinä näin?

Päätin päästä yli tästä stressin aiheuttajasta (on mulla ongelmat joo) ja tehdä jotain pientä ja kaunista. Jotain minkä tekeminen ei vie kauaa eikä vaadi juuri ajatusta, mutta johon voin olla tyytyväinen. Lankalaatikostani löytyi kerä Novitan Bambua luonnonvalkoisena, joten tartuin virkkuukoukkuun ja tein tiskirätin.






Siinä se nyt on, keittiön koristuksena ja käyttöön valmiina. Valkoinen väri saattaa näin käyttötavarassa olla hiukan hasardi, tomaatti- ja punaviinitahroja odotellessa... Mutta onpahan hetken kaunis, ja saahan tuon pestä 60 asteessa. Virkkasin vuorotellen kiinteiden silmukoiden ja pylväiden kerroksia, ja ympärille tein pykäreunan. Tarpeeksi simppeliä, mutta ehkä tämä oli juuri se, mitä kaipasin, että intoni tekemiseen löytyi taas :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vähän vielä joulusta...

Mainitsin aiemmin, että jotain pientä oli vielä tulossa pukinkonttiin, sisko sai tällaisen paketin:



Paketista löytyi siis Molly-pipo, jollaisen tein itsellenikin aiemmin, ja Seikkailu Muutto -muumimuki.
Pipon lankana oli tällä kertaa Hjertegarnin Lima, ihana lanka tämäkin, pehmeää täyttä villaa. Väri 9195 on tuollainen murretun harmaan violetti, en oikein itsekään tiedä miten sitä kuvailisi :) Jotenkin mielestäni siskon väreihin sopiva kuitenkin. Nelosen puikot ja langan menekki vajaat 100 g.
Huomasin muuten vasta kuvaa ottaessani, että muki ja pipohan sopivat oikeastaan aika hyvin yhteen värimaailmaltaan.

Mukavaa uutta vuotta!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun odotusta vol. 2

Nämä lähtivät postitontun matkaan ja ainakin osa on todistetusti saapunut jo perille, tässä siis valmiit kortit:


 


 


Alla siis punainen korttipohja ja kultakartonkia, joulupallot on leikattu kuviopapereista, joita Tiimarissa myytiin kivoissa 32 arkin lehtiöissä. Pallojen nauhat piirretty ja teksti ihan käsin kirjoitettu. Kivasti näkyy muuten liimatahroja tuossa alemmassa kortissa :D Tulee se käsintehdyn fiilis siitä sitten.

Tänään sain lisäksi vapaapäivän kunniaksi valmiiksi tämän vuoden piparkakkutalon. Viime jouluna tein aikuisikäni ensimmäisen piparitalon, kai tätä voi jo jouluperinteeksi kutsua jos sen on tehnyt kahtena vuonna peräkkäin?
Tulee ihana joulun tuoksu keittiöön ja meillä tuo näkyy keittiöstä puulieden kulmalta eteiseen ja toivottaa tervetulleeksi jo heti ovelta.





Poikkesin muuten viime viikolla ensimmäistä kertaa ikinä Lielahden Lankamaailmaan. Meinasin seota. Kun on tottunut siihen, että lankakaupat on yleensä suhteellisen pieniä putiikkeja, niihin verrattuna Lankamaailma on valtava. Olisin halunnut ostaa koko paikan tyhjäksi. Ja kyllähän sieltä mukaankin jotain lähti:




Kilon säkki harmaata Gjestalin Maijaa pitkään haaveilemaani villapaitaan, josta tuleekin sitten seuraava pidempi projekti, sekä Viking Villeä mustanharmaana ja luonnonvalkoisena kaulahuivitarpeiksi. Ja vähän tarpeita pukinkonttiin, jotka pidetään vielä toistaiseksi salassa, palataan siihen joulun jälkeen.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulun odotusta

Joulun odotus on alkanut ja oon löytänyt itsestäni melkoisen tontun. Useita vuosia meni välissä etten tuntenut olevani lähes ollenkaan jouluihminen, viime vuonna merkkejä oli jo hiukan näkyvissä ja tänä vuonna menaa lähteä käsistä :) 


Meidän kodin ovea koristaa nyt tämmöinen kranssi. Pohjana on Tiimarin (muovi)havukranssi, johon lisäsin paria eri helminauhaa ja hopeanauhaa, nopea tuunaus ja mielestäni ihan kelpo lopputulos. En tajunnut ottaa kuvaa ennen tuunausta, koko kranssi syntyi niin nopeasti. Helminauhat ja hopeanauha ovat muuten ylijäämää meidän hääpöytien koristelusta heinäkuulta 2010 ja sattuivat osumaan käteen kun etsin sopivia nauhoja, monikäyttöistä tavaraa :D


Ja eilen meidän olohuoneen pöytä näytti tältä, kun joulukorttiaskartelija minussa päästettiin irti:


Monta vuotta oon miettinyt tekeväni kortit itse, onhan niitä paljon kivempi lähettää kuin kaupan kortteja. Aina ennen on kuitenkin laiskuus tai ajan puute ollut esteenä, tänä vuonna päätin ryhdistäytyä. Kortit on nyt valmiina, tosin kuvia niistä laitan vasta kun ne on posti vienyt perille.
Tarvikkeet näihinkin on Tiimarista. Pahuksen Tiimari muuten, oon siellä tänä syksynä vierailuut useammin kuin lähivuosina yhteensä, ja nyt meinaavat mennä konkurssiin. En tykkää.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hello Molly

Viime viikolla jouduin poikkeuksellisesti juoksemaan työn puolesta kaupungilla. Tottakai juuri silloin satoi ja onnistuin vielä tekemään turhan lenkin, kun eräs nimeltä mainitsematon liike olikin muuttanut toiselle puolelle Tampereen keskustaa ja google kertoi vielä vanhan osoitteen. Damn. Onneksi matkan varrelle sattui Lankaidea, ja totesin itselleni, että koska reissu menee joka tapauksessa yli työajan, voin samalla poiketa ostamaan vähän lohtulankaa :) Mukaan tarttui vyyhti Cascade 220:aa mustana, ja eilen siitä valmistui pitkään ravelryn suosikkilistallani ollut Molly.




Tuo Cascade 220 oli mulle lankana uusi tuttavuus, jota on niin monessa blogissa kehuttu että nimi oli jäänyt mieleen. Ja ihanaa se onkin, sataprosenttista villaa, joka onkin pehmeää, ja soljui kivasti puikoilla kaikkien seiskaveikkasukkailujen jälkeen. Kauniita värejäkin langasta olisi löytynyt, mutta tulin siihen tulokseen, että mustaa käytän kuitenkin eniten. Molly-pipon mallissa tykkään erityisesti tuosta palmikosta, joka kapenee päälakea kohti, ja mallineulekin vaan näyttää monimutkaiselta, oikeasti se on vaan sopivassa suhteessa oikeita ja nurjia silmukoita :) Oli muuten ensimmäinen englanninkielinen neuleohje mitä käytin, ja hoksasin että hyvinhän ne lyhenteet oppii muistamaan englanniksikin. Puikkoina käytin koko pipon ajan nelosen sukkapuikkoja, sadan gramman vyyhdistä Cascadea jäi vielä jäljelle tuo pieni kerä joka näkyy kuvassa.