Kyllä minä vielä täällä oon...

Pitkästä aikaa. En ole blogia unohtanut, ei ole vaan juurikaan ollut uusia valmistuneita töitä, joista raportoida. Kesäkuu on mennyt arkikiireiden ja kodin remontoinnin parissa yhdessä hujauksessa. Nyt tuntuu kuin kesä olisi jo ohi, ulkona on niin syksyistä. Kävin pelastamassa pihasta pari juhannusruusun oksaa ennenkuin on liian myöhäistä, hiukan ovat jo kärsineitä, mutta kauniita silti. Kupariastian löysin alkukesästä kirppikseltä.
Remontista sen verran, että se on levinnyt asunnon alakertaan. Kuvassakin näkyvät portaat saivat valkoisen maalipinnan, oli muuten paljon pieniä osia ja kolosia, kova työ mutta kannatti. Olohuoneessa kaivoimme laminaattien ja muovimattojen alta vanhan 30-luvun lautalattian esiin ja maalasimme myös. Vielä sama temppu pitäisi tehdä keittiön ja eteisen lattioille, lisäksi työn edetessä päätimme, että olohuoneen tapetit menevät vaihtoon. Edelleen homma siis tuntuu leviävän :) Jatkoa seuraa myöhemmin, kun joku nurkka alkaa näyttää valmiilta, vapaa-aika ja lompakko säätelevät remonttia hiukan enemmän kuin tahtoisin.
Ja on täällä hiukan neulottukin. Helteiden puuttuessa villalangatkin ovat olleet ihan kivoja kavereita, ja viimeisimmässä käsityölehdessä oli eräs malli, johon en malttanut olla tarttumatta. Siitäkin lisää tulossa.
Tämän postauksen tärkeimpänä viestinä siis se, että en ole hävinnyt mihinkään, inspiraatiota kyllä olisi, aikaa hiukan vähemmän. Yritän parantaa tapani.  
Mukavaa alkavaa heinäkuuta ja toivotaan että se kesäkin tulee vielä takaisin :)

Villasukkahaaste

Ihanan Tuokiota-blogin ihana Eliisa haastoi minut mukaan ideoimaansa villasukkahaasteeseen. Huippu-idea minusta, joten siksi halusin tehdä pienen mainospostauksen aiheesta.

Eli siis, Eliisan blogista lainattuna:

Tehdään yhessä pieniä villasukkia, kerätään ne yhteen ja lahjoitetaan sitten sairaalaan vastasyntyneille. Kaivetaan lankakoppaa, ja neulotaan langanjämistä iloisia villasukkia pienille tuhisijoille tai mennään kauppaan ja valitaan karkkivärinen kerä pikkuisia varpaita varten.

-Tiedän, etteivät villasukat pelasta yhdenkään vastasyntyneen henkeä, minulla ei ole varaa lahjoittaa rahaa tässä elämäntilanteessa, mutta ainakin voin neuloa sukkia pienten vastasyntyneiden paleleville jaloille.-

Nyt siis kaikki mukaan talkoisiin pikkuruisia villasukkia neulomaan! Jos sukkien neulominen on tuttua puuhaa, tiedät, ettei vauvan sukkien tekemisessä kauaa nokka tuhise, ja jos et vielä osaa, pienet sukat ovat parhaita harjoitteluun, ei ole sitten niitä jänniä kantapääsilmukoitakaan liian montaa. Loistava tilaisuus myös käyttää jämälangat.

Aikataulusta sen verran, että valmiit sukat pitäisi olla Eliisalla helmikuun loppuun mennessä, eli yli kuukausi on vielä aikaa. Yhdet ehtii ainakin, eiks vaan?

Tarkemmat tiedot haasteesta ja sähköpostin, josta tiedustella sukkien toimitusosoitetta, löydät TÄÄLTÄ.

Täällä ensimmäiset ovat puikoilla jo :) 

Kun muu ei onnistu, virkkaa tiskirätti

Tammikuu on alkanut kässäilyjen suhteen vähän nihkeästi. Neuloin itselleni kaulahuivin, josta ei tullutkaan hyvä. Tai hyvä ehkä jollekulle muulle, mutta ei yhtään itseni näköinen. Neuloessa jo alkoi tulla epäusko, mutta päätin tehdä huivin valmiiksi kuitenkin. En ole vielä päättänyt, julkaisenko siitä kuvia ollenkaan, tai mitä huiville ylipäänsä teen, kun en tykkää. Pahus.

En tiedä, johtuuko pienestä huiviepäonnistumisesta vai jostain muusta, mutta paita, johon langat olisivat jo valmiina, ei pääse alkuun sitten millään. Harmaa perusvillapaita jollain pienellä jujulla on ollut haaveissani jo pitkään, mutta nyt kun oikeasti olisin aloittamassa sen, oikeanlaista mallia ei vaan löydykään. Tässä on nyt jotain samaa kuin valkoisen paperin kammossa, tai sitten odotukseni ovat liian korkealla ja mikään ei tunnukaan täydelliseltä. Kun paidan kokoisia töitä ei puikoiltani synny ihan jatkuvasti, toiveissa on Se Oikea Villapaita, ja paineet ovat ilmeisesti kasvaneet hiukan liian suuriksi... Käykö kenellekään muulle ikinä näin?

Päätin päästä yli tästä stressin aiheuttajasta (on mulla ongelmat joo) ja tehdä jotain pientä ja kaunista. Jotain minkä tekeminen ei vie kauaa eikä vaadi juuri ajatusta, mutta johon voin olla tyytyväinen. Lankalaatikostani löytyi kerä Novitan Bambua luonnonvalkoisena, joten tartuin virkkuukoukkuun ja tein tiskirätin.

Siinä se nyt on, keittiön koristuksena ja käyttöön valmiina. Valkoinen väri saattaa näin käyttötavarassa olla hiukan hasardi, tomaatti- ja punaviinitahroja odotellessa... Mutta onpahan hetken kaunis, ja saahan tuon pestä 60 asteessa. Virkkasin vuorotellen kiinteiden silmukoiden ja pylväiden kerroksia, ja ympärille tein pykäreunan. Tarpeeksi simppeliä, mutta ehkä tämä oli juuri se, mitä kaipasin, että intoni tekemiseen löytyi taas :)

Moi. Olen Satu.

Tästä se lähtee...
Oman blogin perustaminen on pyörinyt mielessä jo hetken, kun olen lueskellut ja ihaillut muiden tekosia. Kiinnostukseni kohteena on erilaiset käsityöt, ommellut olen aiemmin työksenikin ja nykyisin suurimmat intohimot kohdistuvat lankoihin ja neulomiseen. Tarkoituksena on kirjoitella ja kuvailla tänne omia tekeleitäni ja kirjoittaa asiasta ja todennäköisesti paljon myös asian vierestä :) Perustin blogin haastaakseni itseni kokeilemaan uudenlaisia töitä ja tekniikoita, ehkä niistä lukemisesta voi olla iloa myös jollekulle muulle.
Tervetuloa :)