Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. syyskuuta 2014

Ei pöllömpää.





Nämä kaverit ovat olleet valmiina jo pari viikkoa, jestas miten kuvan ottaminen voi joskus kestää.
Suomenkielinen, selkeä ohje löytyy ravelrysta, vähän tietysti sovelsin, oli pakko kokeilla raitaista versiota. Samoin silmät ja avainlenkki ovat hiukan erilaiset kuin alkuperäisessä ohjeessa. Lankana käytin Nallen jämiä omista varastoista.
Mustavalkoisen pöllön silmiä liimatessa kävi pikku tapaturma ja pöllöraukka oli hetken liiman peitossa, onneksi sain sen kuitenkin aika hyvin putsattua eikä käytössä huomaa paljoakaan. Minä ja liima, ei hyvä yhdistelmä :D
Ovat muuten ensimmäiset amigurumit mitä olen koskaan virkannut, mukavan nopeita otuksia tehdä :)



perjantai 21. helmikuuta 2014

Sinisiä punasia ruusunkukkia

Sain jouluna lahjaksi sytykeruusuja, meiltä kun löytyy kotoa kaksikin tulisijaa, ja varsinkin olohuoneen takka on näin talviaikaan aktiivisesti käytössä. En ollut sytykeruusuihin aiemmin törmännytkään, mutta havaittuani ne ihan näppäriksi tuotteiksi halusin kokeilla niiden tekemistä myös itse. En ehtinyt vielä etsiä ohjetta netin ihmemaailmasta, kun bongasin sellaisen viimeisimmästä, helmikuun Suuri Käsityö-lehdestä.

Ruusuthan toimivat siis niin, että yksi laitetaan takkaa sytyttäessä puiden päälle tai väliin, ja se palaa muutaman minuutin sytyttäen samalla puut. Muuta sytykettä ei tarvita. Raaka-aineet ovat yksinkertaisesti kananmunakennoja ja kynttilänjämiä. Munakennoista muotoillaan ruusuja ja sitten niitä dippaillaan sulatettuun steariiniin, kunnes tulee hyvä.  




Näitä oli oikeastaan aika hauska tehdä, kun ensin aikani testailin ja hoksasin, että steariini ei saa olla liian kuumaa, vaan juuri sen verran lämmintä, että se pysyy nestemäisenä. Kuumempi steariini tarttui ruusuihin niin ohuina kerroksina, että dippailua olisi saanut jatkaa vaikka kuinka kauan. Ruusun muoto oli kanssa alkuunsa hiukan hankala, sisemmät terälehdet tahtoivat karkailla uimaan steariiniin ja jouduin niitä vähän onkimaan takaisin kyytiin. Seuraavista teen varmaankin vaan jotain rutattuja palleroita jotka pyöräytän muutaman kerran steariinissa, mutta niitä ei sitten esitelläkään blogissa :D Sinänsä ulkonäköhän on ihan sivuseikka näissä, kun päätyvät kuitenkin palamaan takassa, toisaalta oli kyllä kiva että näistä tuli ihan kauniita. Päädyin tekemään sinisiä ja punaisia ruusuja, jotenkin nuo värikkäämmät kynttilät jäävät laatikoihin pyörimään kun valkoiset ja vaaleat tulee poltettua loppuun. 




Neulomishommista sen verran, että pieniä haastesukkia tehdessä on mennyt viimeiset parisen viikkoa, sen isompia juttuja en ole ehtinyt nyt tekemään. Sukista siis lisää lähiaikoina.



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun odotusta vol. 2

Nämä lähtivät postitontun matkaan ja ainakin osa on todistetusti saapunut jo perille, tässä siis valmiit kortit:


 


 


Alla siis punainen korttipohja ja kultakartonkia, joulupallot on leikattu kuviopapereista, joita Tiimarissa myytiin kivoissa 32 arkin lehtiöissä. Pallojen nauhat piirretty ja teksti ihan käsin kirjoitettu. Kivasti näkyy muuten liimatahroja tuossa alemmassa kortissa :D Tulee se käsintehdyn fiilis siitä sitten.

Tänään sain lisäksi vapaapäivän kunniaksi valmiiksi tämän vuoden piparkakkutalon. Viime jouluna tein aikuisikäni ensimmäisen piparitalon, kai tätä voi jo jouluperinteeksi kutsua jos sen on tehnyt kahtena vuonna peräkkäin?
Tulee ihana joulun tuoksu keittiöön ja meillä tuo näkyy keittiöstä puulieden kulmalta eteiseen ja toivottaa tervetulleeksi jo heti ovelta.





Poikkesin muuten viime viikolla ensimmäistä kertaa ikinä Lielahden Lankamaailmaan. Meinasin seota. Kun on tottunut siihen, että lankakaupat on yleensä suhteellisen pieniä putiikkeja, niihin verrattuna Lankamaailma on valtava. Olisin halunnut ostaa koko paikan tyhjäksi. Ja kyllähän sieltä mukaankin jotain lähti:




Kilon säkki harmaata Gjestalin Maijaa pitkään haaveilemaani villapaitaan, josta tuleekin sitten seuraava pidempi projekti, sekä Viking Villeä mustanharmaana ja luonnonvalkoisena kaulahuivitarpeiksi. Ja vähän tarpeita pukinkonttiin, jotka pidetään vielä toistaiseksi salassa, palataan siihen joulun jälkeen.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulun odotusta

Joulun odotus on alkanut ja oon löytänyt itsestäni melkoisen tontun. Useita vuosia meni välissä etten tuntenut olevani lähes ollenkaan jouluihminen, viime vuonna merkkejä oli jo hiukan näkyvissä ja tänä vuonna menaa lähteä käsistä :) 


Meidän kodin ovea koristaa nyt tämmöinen kranssi. Pohjana on Tiimarin (muovi)havukranssi, johon lisäsin paria eri helminauhaa ja hopeanauhaa, nopea tuunaus ja mielestäni ihan kelpo lopputulos. En tajunnut ottaa kuvaa ennen tuunausta, koko kranssi syntyi niin nopeasti. Helminauhat ja hopeanauha ovat muuten ylijäämää meidän hääpöytien koristelusta heinäkuulta 2010 ja sattuivat osumaan käteen kun etsin sopivia nauhoja, monikäyttöistä tavaraa :D


Ja eilen meidän olohuoneen pöytä näytti tältä, kun joulukorttiaskartelija minussa päästettiin irti:


Monta vuotta oon miettinyt tekeväni kortit itse, onhan niitä paljon kivempi lähettää kuin kaupan kortteja. Aina ennen on kuitenkin laiskuus tai ajan puute ollut esteenä, tänä vuonna päätin ryhdistäytyä. Kortit on nyt valmiina, tosin kuvia niistä laitan vasta kun ne on posti vienyt perille.
Tarvikkeet näihinkin on Tiimarista. Pahuksen Tiimari muuten, oon siellä tänä syksynä vierailuut useammin kuin lähivuosina yhteensä, ja nyt meinaavat mennä konkurssiin. En tykkää.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyfiilistelyä





Viime viikot on menneet arkikiireiden parissa, ja keskeneräisiä neulomuksia ei ole ehtinyt valmistua. Seuraa siis hiukan off topic -postaus eilisestä vapaapäivästä, joka sattui olemaan yksi syksyn kauneimpia päiviä. Olin aiemmin viikolla bongannut Piipadoon Paulalta idean vaahteranlehtiruusuista, ja päätin kokeillä itsekin, sillä meidän piha näyttää tällä hetkellä tältä:

 


Kävin siis keräämässä vähän lehtiä, eipähän jää niin paljoa haravoitavaa. Vähän oli höntti olo noita kumisaappaat jalassa tuolla keräillä kyllä, varsinkin kun tuosta talonnurkalta näkyy ihan suoraan kadulle :D

Ruusut oli hauskoja ja yllättävän helppojakin tehdä, askartelu kun ei sinänsä ole parasta alaani vaikka käsillätekemisestä tykkäänkin :) Innostuin niin että tein saman tien kaksi pikku kimppua, toisen vein vanhemmille viikonlopputuliaisena.





Lisäksi syksyfiilistelyyn kuuluu maailman paras omenapiirakka. Alunperin raparpereille tarkoitettu ohje taipuu hyvin omenoilla tehtäväksikin. Kuvat ei tee piirakalle oikeutta, mutta tää on oikeasti hyvää, varsinkin tuo murupäällinen. Tässä siis ohjetta jos joku haluaa kokeilla.




Maailman paras omenapiirakka

Pohja
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
n. puoli kiloa omenaa
2 tl perunajauhoja
1/2 dl sokeria
1 rkl kanelia

Päällys
100 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri ja vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi ja painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Kuori ja lohko omenat, sekoita perunajauhot, kaneli ja sokeri keskenään ja kääntele omenoiden kanssa sekaisin. Levitä seos pohjan päälle.
Nypi päällysteen aineet keskenään murumaiseksi seokseksi ja levitä raparperien päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Nams.