Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. syyskuuta 2014

Sukkasiksakkia




 
Sain valmiiksi uudet villasukat itselle, kerrankin ajoissa talvea varten. Tarkoitus oli tehdä ohuemmat sukat, jotka mahtuvat helposti talvikenkiin, joten valitsin langaksi Nallea. Kirjoneuleena toteutetun siksak-kuvion lankajuoksut tekivät sukista kuitenkin melko paksut, mutta eiköhän nämä silti kenkiin sovi.

Kun kaivaa lankoja kätköjensä uumenista aloittaakseen uuden työn kannattaa muuten tarkistaa, että lankaa on riittävästi. Tai ainakin varmistaa, että sitä on saatavilla lisää. Tuon tummansinisen kanssa ei meinaan ollut. Keränloppu oli joku iänikuisen vanha, ja kuvittelin tietysti sen riittävän ihan hyvin. Tarkoitus oli tehdä siis kokonaan tummansinivalkoraidalliset sukat. Tummansininen loppui, kun jäljellä olisi ollut toisen sukan kaksi raitaa. Argh. Novitan nettisivujen värikartassa ei enää ole kyseistä väriä. Isompi argh. Yhden illan taoin päätäni seinään näiden takia, kunnes seuraavana päivänä päätin jatkaa selkeästi vaaleammalla sinisellä. Purkasin siis vähän matkaa ja neuloin sekaan muutaman raidan farkunsinistä, päätin vielä hiukan kikkailla ja tein sukista keskenään eriraitaiset.

Tuli oikeastaan paljon hauskemmat kuin perus kaksiväriraidallisista :)







maanantai 20. tammikuuta 2014

Lisää lämpökerroksia

Nyt kun pakkanen paukkuu koko Suomessa, lisälämpökerrokset ulos mennessä ovat paikallaan. Inhoan palelevia sormia ja varpaita, ja vaikka villa on ihanaa ja lämmintä sellaisenaankin, joskus väliin tarvitaan vielä fleecekerros pitämään tuuli ja tuisku poissa iholta.




Vanhat lapaset ovat olleet käytössä jo pari talvea, ja pientä nukkaantumista lukuunottamatta ovat vielä hyvässä kunnossa. Ne ovat olleet sellaisinaan hiukan liian väljät, joten väliin jäi sopivasti tilaa fleecevuorille. Olen neulonut nämä muistaakseni Novitan Isoveli-langasta, mallia tai palmikkokuvion alkuperää en enää muista.

Mustat lapaset mustan fleecen kanssa eivät olleet helpoin kuvattava, mutta toivottavasti kuvista saa selvää. Seuraa siis pieni ohjeistus kuvineen, näin teet helpon fleecevuorin lapasiin, joissa on peukalokiila:

 


Aseta lapanen fleecekankaalle niin, että lapasen pitkä, tasainen sivu on kankaan taitteella. Merkkaa tarvittaessa lapasen ääriviivat fleeceen, lisää n. 1 cm saumanvarat ja leikkaa fleecevuori. Leikkaa toisen lapasen vuori peilikuvana. Itse jätin vuorin lyhyemmäksi ranteesta kuin lapanen, fleece ylettyy reilun sentin ranneresorin puolelle.




 


Ompele vuorin sauma koneella suht lyhyellä pistonpituudella, tai halutessasi käsin. Kavenna tämän jälkeen saumanvarat n. 3-4 mm leveiksi, liian paksu saumanvara voisi pullottaa valmiissa lapasessa hassusti.






Pue vuori käteesi (saumanvarat ulospäin, jotta ne jäävät valmiin lapasen sisään), ja lapanen sen päälle. Kiinnitä vuori nuppineuloilla paikoilleen.




Ompele vuori sisäpuolelta kiinni käsin, itse käytin kaksinkertaista ompelulankaa. Pidä huoli, että käyttämäsi pistot ovat tarpeeksi joustavia, voit myös venyttää lapasen resoria hieman ommellessa, jotta lanka ei napsahda myöhemmin poikki lapasia pukiessa. Tarkista myös, että pistot eivät näy oikealle puolelle. Päättele hyvin.



Valmis! Nyt ei pakkanen pääse puremaan.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hello Molly

Viime viikolla jouduin poikkeuksellisesti juoksemaan työn puolesta kaupungilla. Tottakai juuri silloin satoi ja onnistuin vielä tekemään turhan lenkin, kun eräs nimeltä mainitsematon liike olikin muuttanut toiselle puolelle Tampereen keskustaa ja google kertoi vielä vanhan osoitteen. Damn. Onneksi matkan varrelle sattui Lankaidea, ja totesin itselleni, että koska reissu menee joka tapauksessa yli työajan, voin samalla poiketa ostamaan vähän lohtulankaa :) Mukaan tarttui vyyhti Cascade 220:aa mustana, ja eilen siitä valmistui pitkään ravelryn suosikkilistallani ollut Molly.




Tuo Cascade 220 oli mulle lankana uusi tuttavuus, jota on niin monessa blogissa kehuttu että nimi oli jäänyt mieleen. Ja ihanaa se onkin, sataprosenttista villaa, joka onkin pehmeää, ja soljui kivasti puikoilla kaikkien seiskaveikkasukkailujen jälkeen. Kauniita värejäkin langasta olisi löytynyt, mutta tulin siihen tulokseen, että mustaa käytän kuitenkin eniten. Molly-pipon mallissa tykkään erityisesti tuosta palmikosta, joka kapenee päälakea kohti, ja mallineulekin vaan näyttää monimutkaiselta, oikeasti se on vaan sopivassa suhteessa oikeita ja nurjia silmukoita :) Oli muuten ensimmäinen englanninkielinen neuleohje mitä käytin, ja hoksasin että hyvinhän ne lyhenteet oppii muistamaan englanniksikin. Puikkoina käytin koko pipon ajan nelosen sukkapuikkoja, sadan gramman vyyhdistä Cascadea jäi vielä jäljelle tuo pieni kerä joka näkyy kuvassa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tuubihuivi

Tätä aloitin neulomaan jo viime talvena, sitten ilmeisesti tuli jotain jännempää, jonka takia mielenkiinto loppui. Ja ilmeisesti jotain tosi jännää, koska en ollut malttanut tehdä muutamaa viimeistä kerrosta, jotka tämä kaipasi valmistuakseen. Yhtenä iltana sitten otin ja tein ne viimeiset kerrokset, ja tuubihuivi syksyyn on valmis.



Lankana on jotain tuntematonta, joka on asunut lankalaatikossani tosi pitkään, en muista mistä se on tullut ja vyötekin on päässyt hukkumaan, jotain mikä oli hervottomalla ehkä 400-500 gramman (?!) kerällä ja taitaa olla koostumukseltaan villaa ja akryyliä, valitettavasti enemmän sitä jälkimmäistä. Aloittaessani tämän kotoa ei löytynyt mitään kivaa ja sopivan väristä lankaa mutta jotain oli pakko päästä tekemään, ja siksi tämä materiaalivalinta. No, ehkä tuubia tulee kuitenkin käytettyä, ja jos malli on toimiva niin tämänhän voisi joskus toteuttaa vaikka jostain pehmeästä villasta. Malli on omasta päästä sovellettua, helmineuletta ja tuplapalmikoita, molemmissa päissä 1x1 joustinta.


Se tunne kun otat itsestäsi ehkä miljoona kuvaa joista mikään ei ole hyvä, sitten laitat ne koneelle ja päädyt yhteen ensimmäisistä. Huoh. Päädyin siihen, missä pääkuvattava eli huivi näyttää hyvältä. Ja sitten lisäät kuvat blogiin ja huomaat että olet kuvannut koko huivin ylöalaisin, palmikot menee vahingossa alaspäin. Että jokainen sitten kääntää näyttönsä ylösalaisin kuvia katsoessaan :D