Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. syyskuuta 2014

Ei pöllömpää.





Nämä kaverit ovat olleet valmiina jo pari viikkoa, jestas miten kuvan ottaminen voi joskus kestää.
Suomenkielinen, selkeä ohje löytyy ravelrysta, vähän tietysti sovelsin, oli pakko kokeilla raitaista versiota. Samoin silmät ja avainlenkki ovat hiukan erilaiset kuin alkuperäisessä ohjeessa. Lankana käytin Nallen jämiä omista varastoista.
Mustavalkoisen pöllön silmiä liimatessa kävi pikku tapaturma ja pöllöraukka oli hetken liiman peitossa, onneksi sain sen kuitenkin aika hyvin putsattua eikä käytössä huomaa paljoakaan. Minä ja liima, ei hyvä yhdistelmä :D
Ovat muuten ensimmäiset amigurumit mitä olen koskaan virkannut, mukavan nopeita otuksia tehdä :)



tiistai 5. elokuuta 2014

Ripaus vihreää keittiöön






Pieniä kesävirkkauksia... Patalaput tein jo aiemmin, nyt virkkasin niiden seuraksi jämälangoista vielä uuden tiskirätin (vanha alkoi olla jo aikansa elänyt). Kaikkien siksakkuvioiden jälkeen aallot taitavat olla uusi juttu, pakko oli itsekin kokeilla. Aaltokuvion nappasin Suuren Käsityölehden heinäkuun numerosta huivin ohjeesta (nro 32), patalappujen ohjeen taas jostain netin ihmemaailmasta, enkä huomannut tallentaa sitä itselleni muistiin. Vastaavia löytyyy kuitenkin varmasti paljon. Vihreät langat ovat Blend Bamboota, valkoinen Novitan Bambua. Jotenkin nuo vihreän sävyt tällä kertaa houkuttelivat, väriyhdistelmässä on jotain mukavan vanhanaikaista, eikö vaan?


lauantai 17. toukokuuta 2014

Pöytälampun uusi look

Vanha pöytälamppu oli pyörinyt meillä kotona vuosikausia löytämättä paikkaa. Sen kulahtanut ruskeansävyinen ilme ei oikein miellyttänyt silmää, ja yritin aina piilottaa sen johonkin kaapin päälle tai muualle mistä kukaan ei huomaa. Ei välttämättä valaisimen ykköstehtävä olla piilossa  :)




Lamppu oli kuitenkin toiminnaltaan vielä elämänsä kunnossa, ja sen jalka on kauniin klassisen muotoinen, joten aloin suunnitella pientä muodonmuutosta. Ja siihen tarvittiin niitä afrikankukkia.
Ja vähän maalia ja rautalankaa. Saanen esitellä:




Puhdistin jalan ja maalasin sen ihan perus kalustemaalilla. Irroitin vanhan varjostinkankaan kehikostaan ja käytin sitä mallina, jotta virkatusta kappaleesta tuli oikean muotoinen. Kukkia virkkasin 21 kappaletta ja virkkasin ne reunoistaan yhteen. Vanha varjostinkangas oli sellainen kovetettu, nurjalta puoleltaan muovinen, joten taivuttelin rautalankakerroksia kehikon tueksi, jotta pitsi pysyisi toivotussa muodossa. Sitten ompelin pitsin kehikkoon kiinni. Tästä tuli kiva, ja nyt lamppu löytää paikkansa yläkerran lipaston päältä. Ja sopii sisustukseenkin, huomaa taustalla näkyvä verho samoissa väreissä (harmaa on väri, joohan?).




Sitten postauksen sivuhahmoon, joka tahtoisi varastaa koko show:n:



Leivoin aitienpäivän kahvivieraille viime viikonloppuna mansikka-lime-rahkakakun. Resepti löytyy Kotilieden sivuilta. Kakku oli sekä näyttävän näköinen sekä herkullisen makuinen, eikä oikeasti niin vaikea tehdä kuin miltä ainakin mun mielestä näyttää. Mansikoista tuli jo ihan kesäfiilis, vink vink kaikki kesän juhlatarjoiluja suunnittelevat, tämä ohje kannattaa pistää merkille :)





lauantai 12. huhtikuuta 2014

Välipalaksi afrikankukkia


Vapaan viikonlopun kunniaksi päätin ottaa työn alle pienen välipalatyön. Tapani mukaan olen taas kuitenkin hiukan rohmu, projektit tuppaavat leviämään hiukan laajemmiksi kuin olen alun perin suunnitellut. Päädyin siis virkkaamaan afrikankukkia.




Ei hätää, peittoa tai muuta sellaista en sentään ole tekemässä, pienikokoisesta työstä on kyse, mutta kyllä näitä silti tarvitaan jokusia enemmän kuin nyt valmiina ovat kuusi. Lisäksi projekti sisältää hiukan maalausta ja mahdollisesti jonkinlaista rautalangan taivuttelua... Palaan asiaan kun alkaa näyttää valmiilta.
Mukavaa lauantaita!




lauantai 18. tammikuuta 2014

Kun muu ei onnistu, virkkaa tiskirätti

Tammikuu on alkanut kässäilyjen suhteen vähän nihkeästi. Neuloin itselleni kaulahuivin, josta ei tullutkaan hyvä. Tai hyvä ehkä jollekulle muulle, mutta ei yhtään itseni näköinen. Neuloessa jo alkoi tulla epäusko, mutta päätin tehdä huivin valmiiksi kuitenkin. En ole vielä päättänyt, julkaisenko siitä kuvia ollenkaan, tai mitä huiville ylipäänsä teen, kun en tykkää. Pahus.

En tiedä, johtuuko pienestä huiviepäonnistumisesta vai jostain muusta, mutta paita, johon langat olisivat jo valmiina, ei pääse alkuun sitten millään. Harmaa perusvillapaita jollain pienellä jujulla on ollut haaveissani jo pitkään, mutta nyt kun oikeasti olisin aloittamassa sen, oikeanlaista mallia ei vaan löydykään. Tässä on nyt jotain samaa kuin valkoisen paperin kammossa, tai sitten odotukseni ovat liian korkealla ja mikään ei tunnukaan täydelliseltä. Kun paidan kokoisia töitä ei puikoiltani synny ihan jatkuvasti, toiveissa on Se Oikea Villapaita, ja paineet ovat ilmeisesti kasvaneet hiukan liian suuriksi... Käykö kenellekään muulle ikinä näin?

Päätin päästä yli tästä stressin aiheuttajasta (on mulla ongelmat joo) ja tehdä jotain pientä ja kaunista. Jotain minkä tekeminen ei vie kauaa eikä vaadi juuri ajatusta, mutta johon voin olla tyytyväinen. Lankalaatikostani löytyi kerä Novitan Bambua luonnonvalkoisena, joten tartuin virkkuukoukkuun ja tein tiskirätin.






Siinä se nyt on, keittiön koristuksena ja käyttöön valmiina. Valkoinen väri saattaa näin käyttötavarassa olla hiukan hasardi, tomaatti- ja punaviinitahroja odotellessa... Mutta onpahan hetken kaunis, ja saahan tuon pestä 60 asteessa. Virkkasin vuorotellen kiinteiden silmukoiden ja pylväiden kerroksia, ja ympärille tein pykäreunan. Tarpeeksi simppeliä, mutta ehkä tämä oli juuri se, mitä kaipasin, että intoni tekemiseen löytyi taas :)

perjantai 30. elokuuta 2013

Mattohommia

Kesän alussa muutettiin uuteen kotiin, ja sisustus hakee vielä uomaansa... Yksi pähkäilyn kohde on ollut makuuhuoneen matto, ja aikani mietittyäni päätin kokeilla tehdä sen itse ontelokuteesta virkkaamalla. Hain kudetta Taito-shopista, ja vaikka tarjolla oli mukava valikoima värejä, niistä valitseminen aiheutti suurta päänvaivaa. Lopulta päädyin luonnonvalkoiseen ja vihreään, lähes saman sävyistä vihreää löytyy myös tulevista verhoista.






Siinä ne pötköttelee vyyhdiltä kerittynä ja odottaa työn alle pääsemistä. Oli muuten oma hommansa kerimisessäkin, ensimmäisen vyyhdin sain niin tuhannen solmuun, että piti tehdä tommosia pikkukeriä. Seuraavat vyyhdit tajusinkin vahingosta viisastuneena availla tuolin selkänojan ympärille niin pysyivät hallussa :)

Netistä löysin paljon pyöreitä mattomalleja, kyseiseen tilaan suorakulmio sopii kuitenkin paremmin. Päädyin siis tekemään perinteisiä isoäidinneliöitä. Ne on myös näppäriä tehdä, näitä on valmistunut mm. autossa ja mökin terassilla. Näin iso matto yhdestä kappaleesta olisi jo niin painava tehdä että hartiat ja ranteet olisivat aika kovilla.


 



Parisen viikkoa näitä olen väkertänyt, vielä puuttuu 9 palaa jos koko on tuo mitä kuvassa oon mallaillut. 6 x 4 palalla valmis koko olisi n. 105 x 145 cm. Tarkoitus on siis tehdä kaikkiin neliöihin tuo vihreä reunus, yhdistää palat ja vielä ympäröidä jonkinlaisella kerroksella.

Tähän asti pääsin ja valkoinen kude loppui, täytyy käydä hakemassa lisää. En osannut oikein arvioida paljonko tähän uppoaa tai minkäkokoista edes aion tehdä. Nyt tiedän että aika ison ja aika paljon.
Tuossa kuvassa palat on olohuoneen lattialla, makkarissa johon matto oikeasti tulee on tummanruskeaksi maalattu puulattia, sinne värit sopivat mielestäni paremmin.