Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kyllä minä vielä täällä oon...





Pitkästä aikaa. En ole blogia unohtanut, ei ole vaan juurikaan ollut uusia valmistuneita töitä, joista raportoida. Kesäkuu on mennyt arkikiireiden ja kodin remontoinnin parissa yhdessä hujauksessa. Nyt tuntuu kuin kesä olisi jo ohi, ulkona on niin syksyistä. Kävin pelastamassa pihasta pari juhannusruusun oksaa ennenkuin on liian myöhäistä, hiukan ovat jo kärsineitä, mutta kauniita silti. Kupariastian löysin alkukesästä kirppikseltä.
Remontista sen verran, että se on levinnyt asunnon alakertaan. Kuvassakin näkyvät portaat saivat valkoisen maalipinnan, oli muuten paljon pieniä osia ja kolosia, kova työ mutta kannatti. Olohuoneessa kaivoimme laminaattien ja muovimattojen alta vanhan 30-luvun lautalattian esiin ja maalasimme myös. Vielä sama temppu pitäisi tehdä keittiön ja eteisen lattioille, lisäksi työn edetessä päätimme, että olohuoneen tapetit menevät vaihtoon. Edelleen homma siis tuntuu leviävän :) Jatkoa seuraa myöhemmin, kun joku nurkka alkaa näyttää valmiilta, vapaa-aika ja lompakko säätelevät remonttia hiukan enemmän kuin tahtoisin.
Ja on täällä hiukan neulottukin. Helteiden puuttuessa villalangatkin ovat olleet ihan kivoja kavereita, ja viimeisimmässä käsityölehdessä oli eräs malli, johon en malttanut olla tarttumatta. Siitäkin lisää tulossa.
Tämän postauksen tärkeimpänä viestinä siis se, että en ole hävinnyt mihinkään, inspiraatiota kyllä olisi, aikaa hiukan vähemmän. Yritän parantaa tapani.  
Mukavaa alkavaa heinäkuuta ja toivotaan että se kesäkin tulee vielä takaisin :)



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Välipalaksi afrikankukkia


Vapaan viikonlopun kunniaksi päätin ottaa työn alle pienen välipalatyön. Tapani mukaan olen taas kuitenkin hiukan rohmu, projektit tuppaavat leviämään hiukan laajemmiksi kuin olen alun perin suunnitellut. Päädyin siis virkkaamaan afrikankukkia.




Ei hätää, peittoa tai muuta sellaista en sentään ole tekemässä, pienikokoisesta työstä on kyse, mutta kyllä näitä silti tarvitaan jokusia enemmän kuin nyt valmiina ovat kuusi. Lisäksi projekti sisältää hiukan maalausta ja mahdollisesti jonkinlaista rautalangan taivuttelua... Palaan asiaan kun alkaa näyttää valmiilta.
Mukavaa lauantaita!




keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sukkia ja vähän muutakin


 


Olen saanut jo kahdet sukat valmiiksi villasukkahaasteeseen! Ja aikaa postittaa valmiit on vielä ensi kuun loppuun. Eli ehdin varmaankin tehdä vielä lisääkin.
Näihin sukkiin käytin lankavarastoistani seiskaveikkaa eri väreissä, hauska huomata miten osa jemmoistani on oikeasti tosi vanhoja, muistan harjoitelleeni neulomista ainakin tuolla marjapuuronvärisellä jo joskus ala-asteella :D
Pohjaohjeena käytin jälleen Novitan sukkaohjetta. Ohjeessa on valmiina koot 22-34, eli ei ihan vauvakokoja, joten pienensin suhteessa ohjeen silmukkalukua ja nämä ovat nyt noin kokoa 18, aloitussilmukoita loin siis 28. Eivät varmaan vieläkään ole ihan vastasyntyneen sukkia, ellei kyseessä ole kunnon jötkälevauva, mutta mieluummin isot kuin pienet. Voipi olla että seuraavat teen hiukan pienemmiksi, tai ainakin jalkaterän lyhyemmäksi, niin on sitten vaihtoehtoja ainakin erikokoisille.
Niin ja jos joku siellä ruudun toisella puolella nyt ihmettelee, mistä sukkahaasteesta höpöttelen, asiaa siitä löytyy edellisestä postauksesta ja linkki alkuperäiseen haasteeseen.

Neulontavimma on jälleen löytynyt, ja puikoilla on viimeisen viikon aikana ollut pikkusukkien lisäksi muutakin, se harmaa villapaita on meinaan nyt laitettu alulle.




Päätin pysyä simppelillä linjalla, ainaoikea pinta on mielestäni klassikko ja kaunis. Aloitin kuitenkin varmuuden vuoksi takakappaleesta, jos vielä tuleekin se tunne, että etukappaleelle pitää säätää jotain jännempää. Palataan tähän kun on enemmän kerrottavaa, tosin aion tehdä paitaa asian vaatimalla suurella hartaudella monista pienistä välipalatöistä nauttien ja tavoitteenani on, että se olisi valmis ensi talven pakkasille. Näille tämänhetkisille tulisi vähän turhan kiirus.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Villasukkahaaste

Ihanan Tuokiota-blogin ihana Eliisa haastoi minut mukaan ideoimaansa villasukkahaasteeseen. Huippu-idea minusta, joten siksi halusin tehdä pienen mainospostauksen aiheesta.

Eli siis, Eliisan blogista lainattuna:

Tehdään yhessä pieniä villasukkia, kerätään ne yhteen ja lahjoitetaan sitten sairaalaan vastasyntyneille. Kaivetaan lankakoppaa, ja neulotaan langanjämistä iloisia villasukkia pienille tuhisijoille tai mennään kauppaan ja valitaan karkkivärinen kerä pikkuisia varpaita varten.
-Tiedän, etteivät villasukat pelasta yhdenkään vastasyntyneen henkeä, minulla ei ole varaa lahjoittaa rahaa tässä elämäntilanteessa, mutta ainakin voin neuloa sukkia pienten vastasyntyneiden paleleville jaloille.-

Nyt siis kaikki mukaan talkoisiin pikkuruisia villasukkia neulomaan! Jos sukkien neulominen on tuttua puuhaa, tiedät, ettei vauvan sukkien tekemisessä kauaa nokka tuhise, ja jos et vielä osaa, pienet sukat ovat parhaita harjoitteluun, ei ole sitten niitä jänniä kantapääsilmukoitakaan liian montaa. Loistava tilaisuus myös käyttää jämälangat.
Aikataulusta sen verran, että valmiit sukat pitäisi olla Eliisalla helmikuun loppuun mennessä, eli yli kuukausi on vielä aikaa. Yhdet ehtii ainakin, eiks vaan?
Tarkemmat tiedot haasteesta ja sähköpostin, josta tiedustella sukkien toimitusosoitetta, löydät TÄÄLTÄ.



Täällä ensimmäiset ovat puikoilla jo :)